Kun olin 5-vuotias, perheelläni oli taloudellisesti melko rankka vuosi. Enimmäkseen poissa ollut isäni haki konkurssiin, ja äitini – tuolloin kotiäiti – ei ollut vielä suorittanut opettajantutkintoaan. Emme pystyneet maksamaan lämmityslaskuamme, saati sitten varaa useampaan joululahjaan tai jopa puuhun sinä vuonna. Mutta ihmeen kaupalla se oli yksi ikimuistoisimmista ja erityisimmistä jouluista, joita meillä on koskaan ollut.
Katso: Prinssi George kirjoitti joulupukille käsin kirjoitetun kirjeen
Tuolloin en tietenkään tajunnut, kuinka upea ihminen äitini oli. Hän teki joulusta jotenkin taianomaisen olosuhteistamme huolimatta ja pyytämättä mitään kunniaa. En ole varma, missä isäni oli sinä vuonna; Luulen, että vanhempani (jotka erosivat myöhemmin) olivat eronneet tuolloin. Muistan hämärästi hänen ilmestyneen joulupäivänä (mukana hänen skotlantilainen pullansa ja lahja meille jokaiselle, johon hänellä ei ollut varaa), mutta kun ajattelen taika- tuosta lomasta kaikki johtui äidistäni.
Ensimmäinen asia, jonka hän teki, oli kertoa minulle ja kahdelle vanhemmalle sisarukselleni, että me olemme tavallisen puun sijaan aiomme hankkia saniaisen – ja että tehtävämme oli vakuuttaa saniainen, että se oli todella joulu puu. Aluksi olimme skeptisiä. Mutta kun hän toi kotiin pienen saniaisen, asetti sen pöydän päälle (jotta se näyttäisi korkeammalta) ja laittoi sen ympärille valonauhan, meidät myyty. Hän oli niin itsevarma, kun hän asetti pöydän nurkkaan, jossa kaksi ikkunaa kohtasivat. Me kaikki huomasimme, että heijastukset saivat vaikutelman siltä, että valoja oli enemmän kuin oli.
AIHEUTTAA: Katie Holmes paljastaa suosikki ajattomia lomaperinteitä tytär Surin kanssa
Sitten popcorneja (Jiffy Pop -tyyppiä), pujotimme sen pitkälle langalle ja kiertelimme säikeitä saniaispuun ympärille. Teimme myös kiiltäviä seppeleketjuja yhdistämällä pieniä alumiinifoliorenkaita. Ripustimme siihen joitain tavallisia koristeita (tavallisia palloja, lumihiutaleita), mutta meidän piti olla erittäin varovainen, koska saniainen oli hauras eikä voinut pitää paljon mukana ilman roikkumista.
Se näytti muunnelmalta Charlie Brownin valitettavasta joulukuusesta. Mutta emme välittäneet. Siitä puusta tuli projektimme. Äitini kehräsi tarinan siitä, kuinka saniainen oli ollut surullinen, kunnes toimme sen kotiin ja kuinka olimme ilahduttaneet sitä muuttamalla siitä joulukuuseksi. Kuinka emme olisi halunneet tuon puun tuntevan olevansa tärkeä? Miten meillä ei olisi ollut halunnut se on erityinen? Tähän päivään asti aikuinen sisareni puhuu siitä, kuinka ylpeä hän oli siitä pienestä saniaisesta.
Puu ei ollut ainoa negatiivinen asia, jonka äitini muutti positiiviseksi. Sitä joulua edeltävinä päivinä äitini kertoi meille, että aiomme pitää sarjan hauskoja leiripäiviä sen sijaan, että valittaisimme siitä, että emme pystyneet maksamaan lämmityslaskuamme.
Hän ja vanhempi veljeni Christopher rakensivat paisevan tulen, ottivat esiin makuupusseja ja peittoja ja asettivat ne kaikki peräkkäin olohuoneen lattialle takan eteen. Sisareni loi meille neljälle – minulle, äidilleni, veljelleni ja siskolleni – kodikkaan pesän käyttämällä kaikkien sänkyjemme tyynyjä. Ja tietysti musta labradorinnoutajamme Milo.
Joinakin iltoina sinä talvena lauloimme joululauluja ja paistoimme vaahtokarkkeja vaateripustimissa tulen liekkien päällä. Jos Milo olisi onnekas, hän palaisi liikaa. Se ei ollut aivan kastanjoita, jotka paahtivat avotulella. Mutta minusta se oli ylivoimaista.
AIHEUTTAA: Neil Patrick Harris muistelee stressaavimman joulunsa kaksosten kanssa
Joskus meillä oli myös kuumaa kaakaota, mikä oli suuri räpyttely. Lauloimme harmoniassa pitkälle yöhön, kunnes liekeestämme oli jäljellä vain muutama hehkuva hiillos. Toisina iltoina me vain istuimme ja tuijotimme tuleen, jonka lämmin hehku lumoutui, vetäytyi kuin koit keltaoranssien sisällä välkkyviin siniseihin liekkeihin. Sitten käperimme lähelle ja ajauduimme pois.
Hämmästyttävintä muistoissani tuosta talvesta on se, että en ole koskaan tuntenut oloani onnettomaksi tai vähävaraiseksi tai köyhäksi. Sen sijaan minusta tuntui, että olimme tässä erityisessä salaisuudessa. Tiesimme kuinka pitää hauskaa seikkailua aivan omassa olohuoneessamme. En voinut ymmärtää, miksi muut perheet eivät tehneet samoin. Miksi ei tekisi nukut perheenä takkasi ääressä ja paistatko vaahtokarkkeja, jos voit?
Luotto: kohteliaisuus
Meillä ei ollut varaa hankkia ystävillemme ja sukulaisillemme kaupasta ostettuja lahjoja, joten teimme heille eriä sokerikeksejä. joulupukkien ja porojen muotoja, jotka antavat makeita keitoksia paperilautasille, jotka on peitetty muovikelmulla punaisella tai vihreällä rusetilla päällä.
Jopa tuona köyhänä vuonna saimme esiin sukat – isot punaiset huopaiset, jotka äitini oli valmistanut meille jokaiselle syntyessämme. Omassani oli enkeli, veljelläni oli poro, siskollani oli puu. Ripustimme ne vaipan päälle ja asetimme joulupukille sokerikeksejämme sekä lasillisen maitoa.
MUUT: 6 tapaa lievittää stressiä lomien aikana
Sukat toimivat myös paikkamerkeinä, jotta Joulupukki tietäisi, mihin jokainen lahja laitetaan. Meidän talossa joulupukin lahjat saapuivat paketoimatta. Pakatut lahjat olivat muilta perheenjäseniltä tai ystäviltä. Eikä sukkahousuissa ollut mitään hienoa – mandariineja ja pähkinöitä, joskus suklaata, kynää tai kynää. Mutta emme välittäneet. Ne toimivat todisteena joulupukin olemassaolosta itse asiassa ollut siellä. Se plus puuttuvat keksit, murujen jälki ja puoliksi täysi lasillinen maitoa.
Sinä vuonna joulupukki toi minulle vauvanuken. Hänen mukanaan ei ollut mukavia lelurattaita; hän tuli yksinkertaisessa korissa ja käärittynä pieneen peittoon. Rakastin sitä nukkea. Annoin hänelle nimeksi Melanie.
MUUT: Asia uudenvuodenlupauksia vastaan
Jokainen joulu ei ollut niin hillitty kuin se, mutta säilytimme joitain uskomattomia perinteitä, jotka aloitimme silloin. Muita ilmaantui matkan varrella. Esimerkiksi kun hänestä tuli yliopisto-opiskelija, veljeni alkoi lukea meille Truman Capoten "A Christmas Memory" -kirjaa ääneen jouluaattona. Se on suloinen tarina kahden kaukaisen serkun, kuusikymppisen naisen ja 7-vuotiaan pojan epätodennäköisestä ystävyydestä. Minulle tulee edelleen kyyneleet silmät, kun hän lukee aloitusrivit.
Rahan kannalta asiat paranivat vuosien varrella. Saimme "oikean" puun, ja joulupukki pystyi jopa tuomaan meille kullekin useamman lahjan. Vielä tärkeämpää on, että meillä oli varaa maksaa lämmityslaskumme.
Mutta kaipasin telttailua yhdessä takan ääressä. Kaipasin kuulevani kaikkien ympärilläni nukkuvien rytmistä hengitystä ja näkeväni tulen muuttuvan hehkuksi, käpertyen laboratoriomme ja toistensa viereen. Se oli paras joululahja, jonka olen koskaan saanut. Kaipaan sitä edelleen.